
Valokuvalla ja graafisella ilmeellä on monta merkitystä. Niillä voi myös olla eheyttävä ja voimauttava vaikutus. Inhimillisyys ja hyvä olo näkyvät kaikissa töissäni. Tapaan Sinua henkilökohtaisesti aina ennen kuvauksen tai graafisen ilmeen toteuttamista, jotta tulemme toisillemme tutuiksi ja voimme yhdessä miettiä, mitä toivot kuvilta tai tilaamaltasi tuotteelta. Kuvaajana tai suunnittelijana toimin näkemystesi työvälineenä ja toteuttajana. Teen kuville erikoiskäsittelyjä pienestä sävyjen säädöstä erilaisiin efekteihin. Käsittelyn määrä riippuu, haluatko aitoa värimaailmaa vai esim. utuista tunnelmaa kuviisi.
Olen työskennellyt vuodesta 1998 monipuolisesti graafisella, kustannus- ja viestinnän alalla. Oman toiminimen perustin vuonna 2007.
Päivitän ammattitaitoani säännöllisesti erilaisilla kursseilla ja koulutuksilla. Tällä hetkellä opiskelen valokuvaajan tutkintoa Visuaaliviestinnän Instituutissa.
Olen myös sosiaalialan ammattilainen ja tarjoan työhyvinvointitoimintaa toiminnallisten menetelmien ja valokuvauksen keinoja hyödyntäen.